TOIMINTAKALENTERI - vapaan, saasteettoman ja tasa-arvoisen maailman
puolesta
 
kalenteriuutisetjärjestötinfo

Menneiden tapahtumien arkisto 2005

Toimintakalenteri perustettiin vuonna 1995. Paperiversiona TK on ehtinyt ilmestyä perustamisensa ja vuoden 2002 kesäkuun välisenä aikana 70 kertaa.

Arkisto <-2002
Arkisto 2003
Arkisto 2004
Arkisto 2005
Arkisto 2006
Arkisto 2007
Arkisto 2008


TAMMIKUU

4.-6.1.

Hki: Ainutkertainen tilaisuus käydä Street Medics -katulääkintämieskurssi Helsingissä Oranssilla Herttoniemessä. Kurssi kouluttaa ensiavun perusteisiin esimerkiksi mielenosoitustilanteissa, keskittyen varsin pitkälti nimenomaan demojen ja niistä/niissä aiheutuvien vammojen erityispiirteisiin, toisin kuin tavalliset ensiapukurssit. Kurssin pääkouluttaja on yhdysvaltalainen Doc Rosen, katulääkintämies jo vuosikymmenien kokemuksella. Paikalla kerätään vapaaehtoinen kolehti kulujen kattamiseksi. "Oppitunteja" on päivittäin n. klo 10-18. Mahd. majoitukseen. Nelisenkymmentä osallistujaa mahtuu.
Info ja ilmoitt.: oona[at]q-olio.net, 040-8379591

4.1.->

Tku: Lukupiiri paikallistaloudesta alkaa. Luettavana Richard Douthwaiten kirja Nykyaikainen paikallistalous ensimmäisellä kerralla sivulle 55 saakka. Kirjan lukupiiriä varten saa ilmaiseksi Maan ystävien toimistosta tai paikan päältä lukupiiristä. Tervetuloa. Kokoontuminen klo 17.30 Maailmankaupan takahuoneessa, josta lähdetään Riston (p. 040-8413810) luokse hengailemaan ja keskustelemaan aiheesta.

11.1.

Hki: Kevään ensimmäinen Meijän Keittiö!

12.-16.1.

DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
www.docpoint.info

12.-16.1.

Hki: Tieteen päivät
www.tieteenpaivat.fi

13.1.

Hki: Helsingissä kokoontui viime vuoden lopulla kaksi kertaa (Nuorten luontotalolla 17.11. ja Rauhanasemalla 9.12.) suurehko joukko (yli 80) ihmisiä, joita yhdisti syvä huoli ilmastonmuutoksesta, maapallosta ja tulevista sukupolvista. Kävimme läpi tietoa ja puhuimme ilmastonmuutoksesta, energiasta, politiikasta ja kansalaisvaikuttamisesta.
Kolmen tapaamisen sarjan näillä näkymin viimeinen ja tärkein tapaaminen lähestyy: klo 16-19 Uuden yo-talon Mannerheim-salissa (Mannerheimint. 5 A). Nyt on siis aika sopia siitä, miten haluamme jatkaa prosessia ja toimia jatkossa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Uudet kiinnostuneet ovat erittäin tervetulleita. Ohjelmassa on myös väittelyharjoituksia, joissa haetaan ja hiotaan kunkin suuhun sopivia argumentteja ja repliikkejä väittelyssä ilmasto- ja energiakysymyksistä. Haluamme ja tarvitsemme sinut mukaan rakentamaan muutoksen tekevää kansalaisliikettä Suomeen. Liikkeen tavoitteena on tehdä mahdolliseksi ilmaston lämpenemisen rajoittaminen siedettävälle, alle kahden asteen tasolle.

14.-16.1.

Hki: Nuorten filosofiatapahtuma.
www.nufit.org

15.-16.1.

Oletko kiinnostunut ilmastonmuutoksesta ja ympäristökasvatuksesta? Tule mukaan Ilmari-ilmastonmuutoskoulutukseen ja tekemään ilmastolähettiläsvierailuja yläkouluissa ja lukioissa. Ylimääräinen uusien Ilmari-lähettiläiden koulutus 15.1. Helsingissä klo 10-18. Sunnuntaina 16.1. n. klo 10-16 pidetään kaikkien uusien ja vanhojen Ilmari-lähettiläiden jatkokoulutus. Koulutukset ovat ilmaisia ja matkat pk-seudun ulkopuolelta maksetaan (lattiamajoitus sitä tarvitseville).
Ilmoitt. Tuuli.kaskinen[at]dodo.org, 050 5149752
Lisätietoa www:ssä

17.1.

Hki: Valtio vapauden vei -dokumentti miesten asevelvollisuudesta ja kolmesta nuoresta, totaalikietäytyjästä, sivarista ja asepalveluksen valitsevasta. Malmitalossa (Ala-Malmin tori 1) klo 17, vapaa pääsy. DocPointin uusintaesitys.
http://www.kulttuuri.hel.fi/malmitalo/ohjelma/docpoint05_fi.html

26.-31.1.

World Social Forum Porto Alegressa Brasiliassa.
www.forumsocialmundial.org.br


HELMIKUU

1.2.

Hki: Meijän keittiö ja Teatteri Poleemin Kieli keskellä korvaa -sketsirykäisy Oranssilla. Ruokaa n. klo 18, esitys n. klo 19. Liput 2/3e. Tuotto Rekku Rescuen kautta Tallinnan löytöeläintarhalle.

8.2.

Lumiukkojen toimintapäivä ilmastonmuutosta vastaan laskiaistiistaina ympäri Suomea ja ulkomaillakin. Ideana on lyhykäisyydessään tehdä lumiukkoja (lumesta tms.) näkyvälle paikalle ja laittaa niille ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta vetoavia kylttejä käteen ja näin kiinnittää huomiota ilmastonmuutokseen...
Järj. Maan ystävät
www.maanystavat.fi/ilmasto, riitta.savikko[at]maanystavat.fi, 040- 8343997 tai lauri.myllyvirta[at]maanystavat.fi, 050-3625981.

8.2.

Hki: Kriittisiä dokumenttielokuvia 11.9.01:n tapahtumista klo 16 Andorrassa. Liput 3 e, kaksi näytöstä 5 e, koko ilta 7 e.
Järj. 11.9.-toimintaryhmä
www.11syyskuu.org/avointapaus

15.2.

Helsingin Sadankomitean Pasifismi-illassa puhutaan rauhanliikkeen perusasioista, perusarvoista, perusarvojärjestyksestä Rauhanaseman saunatuvalla klo 18. Illan päätteeksi rauhansauna halukkaille.
www.sadankomitea.org

20.-27.2.

Moskova: Tsetseenien ja inguusien karkoituksen 61. vuosipäivänä Moskovan anarkistit esittävät: Karkurifestivaalit. Karkaa! Käpykaarti on ihmisyyden puolustusvoimat! Hyvää karkurien päivää 23. helmikuuta! Festarin päätunnukset ovat "Tsetsenian sotaa vastaan!" ja "Ei asevelvollisuuden lykkäysoikeuden kaventamiselle!". Alustavassa ohjelmassa keskusteluja, REA-tapahtumia, klubeja, lakineuvontaa asevelvollisille, suunnittelua ja konfrenssia, filmejä, mielenosoitus, disko.
www.avtonom.org, lisätietoja myös suomeksi adm[at]avtonom.org

25.-27.2.

Vaasa: Maanlaajuinen anarkistitapaaminen.
www.anarkismi.net

26.-27.2.

Hki: Fightsharing Weekend - keskustelua ja työryhmiä prekariaatista, siirtolaisuudesta ja kevään toimintapäivien organisoinnista. Precarity-videoesitys, 451-lehti, Euromayday-infoa, Yomango-safkaa. Molempina päivinä klo 12 alkaen Uudella yo-talolla (Mannerheim-sali, Mannerheimint. 5A5.krs). Vapaa pääsy.
Järj. AutOp, Prekariaatti.org ja NoBorder.

27.2.

Hki: mielenosoitus säilöönottokeskusta ja karkotuksia vastaan. Kampanja Metsälässä avattua säilöönottokeskusta vastaan alkaa mielenosoituksella. Tapaaminen Käpylän juna-asemalla klo 15. Järj. NoBorder
fi.noborder.org

KESKIVIIKKOISIN

Tre: Vallatussa toimintakeskuksessa (Pispalan valtat. 72 B) klo 19.00 alkaen talokokous, jossa päätetään toimintakeskuksen asioista ja ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Kokouksen jälkeen kokoontuu anarkistiryhmä Vallattomat.
squat.rbgi.net


MAALISKUU

6.3.

Hki: V-päivä tuo tuoreet Vaginamonologit Suomeen. Kv. V-päivän (V-day) tarkoituksena on herättää keskustelua kaikkiin sukupuoliin kohdistuvasta väkivallasta ja sukupuoleen liittyvien roolien kahleista. Ohjelmaa Kulttuuriareena Gloriassa (P. Roba 12) klo 14-22, vapaa pääsy, The Vagina Monologues: V-day Edition 2005, klo 19-22, liput 15e/10e.
www.vday.org/2005/world/helsinki

8.3.

Kansainvälinen naisten päivä

1.1.-21.3.

Kansalaisomisteinen maatila myytävänä: 1.1.-21.3. Livonsaareen nousevan yhteisökylän osakemerkintä.
www.yhteisokyla.net

25.2-27.3.

Hki: Teatteri Poleemi (Helsinki): Veitsen terällä -draamanäytelmä klo 19 Oranssilla (Herttoniemi, Hiihtäjänt. 1). Su 27.2. pidettävän esityksen tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Aseistakieltäytyjäliiton tueksi. Esitykset: ensi-ilta pe 25.2., AKL-tuki 27.3., 3.3., 6.3., 11.3., 13.3., 16.3., 18.3., 20.3., 27.3. Liput 7/5 €, varaukset: 041-777 3968. Käsikirjoitus: Miira Rauhamäki, ohjaus: Miira Rauhamäki ja Jessica Suni. Rooleissa: Saara Susiluoma, Tommi Koivula, Rauni Tompuri, Timo Puohiniemi, Linda Savonen, Essi Kaartinen. Veitsen terällä on draama, osin musta komedia Varpu-tytön kasvamisesta nuoreksi, epävarmaksi naiseksi, joka käyttää itsensä viiltelyä keinona ahdistuneisuutta vastaan. Varpu kasvaa ympäristössä, jossa ei ole puhetta ja halauksia. On vain ongelmia, joita ei selvitetä, kuten äidin alkava skitsofrenia. Nuoren tytön ja naisen paha olo heijastuu myös pyrkimyksenä auttaa kärsiviä eläimiä.

3.3.->

Hki: The Italian Job: Luokkataistelusta biopolitiikkaan -opintopiiri alkaa. AutOp seitsemän luennon sarjan tarkoituksena on perehtyä italialaisten 1960- ja 1970-luvun yhteiskunnallisten liikkeiden historiaan sekä niiden teoreettiseen ja toiminnalliseen perintöön, joka on viime vuosina herättänyt mielenkiintoa mm. Michael Hardtin ja Antonio Negrin Empire-teoksen saaman suosion myötä.
autonyli[at]riseup.net
squat.net/valtaus/autop/opintopiiri.htm

2.-30.3.

Hki: Gandhi, King, Ikeda - Rauha on rohkeutta -näyttely kulttuurikeskus Caisassa (Mikonk. 17C/Vuorik. 14) ma-pe klo 10-18 ja luennot la 5.3. klo 14-16 Jan Edström: Martin Luther King Jr; la 12.3. klo 14-16 Timo Virtala: Mahatma Gandhi; la 19.3. klo 14-16 Kalevi Ruhala: Daisaku Ikeda; to 31.3. klo 14-16 Timo Virtala: Arndt Pekurisen elämä.
www.gandhi-king-ikeda.fi

19.3.

Hki: Sodan- ja miehityksenvastainen mielenosoitus kokoontuu Rautatientorilla klo 14. Järjestötori ja puhujia klo 13-15. Kulkue lähtee kohti Yhdysvaltain lähetystöä kello 15. Toimintaa myös kansainvälisesti 19.3. ja 20.3.
www.pysayttakaasota.net

25.3.

Hki: Tukikeikka "Open Minds - Open Borders" Alina-salissa, esiintymässä Jelly Roll Rockers Union, Dreadlock Tales, Healing of the Nation. Liput 3 €, klo 20-03.
Järj. AutOp, AKL, Rauhanpiippu

TIISTAISIN

Hki: iltakahvio Siperiassa: letkeää iltakahvilameininkiä klo 20 eteenpäin. Mankka ja virvokkeita.
squat.net/valtaus

LAUANTAISIN

Tku: Palava porkkana ratsastaa jälleen la 9.10. alkaen. Parittomina viikkoina Ruokaryhmä Palavan Porkkanan vegaanisyömingit (2 e) & kritiikkihengailut klo 18.00 Kirjakahvilassa (Vanha Suurtori 3, Brinkkalan talon sisäpiha). Kokkaamiseen voi osallistua klo 15 alkaen. Luettavaa zineistä pamfletteihin, toisinaan jopa audiovisuaalista viihdykettä. Suunnittelukokous aina kyseisen vkon ma klo 15 alk. Tule ja tuo kaverisikin, ota mukaan kitara ja tamburiineja, lue runoja tai performoi, jonglööraa, heitä jälkkäriä odotellessasi parit tulishow't - tee tästä kaupungista mielenkiintoisempi paikka elää.
palavaporkkana[at]yahoo.se


HUHTIKUU

6.4.

Hki: Rauhanpiipun Pasifistiset leffafestarit Vanhan yo-talon tiedekuntasalissa (2. krs, Mannerheimint. 3). Klo 18.00-19.33 Grave of the Fireflies, 19.45-21.17 The Weather Underground, 21.30-22.55 Terrorister - en film om dom dömda. Ei sisäänpääsymaksua.
www.helsinki.fi/jarj/rapi/RPL05.html

8.4.

Vantaa: Vantaan Luonnonystävien VaLuRAUTAA-konsertti Vernissassa: Disco Ensemble, Echo Is Your Love, Plain Ride.
www.valu.fi/valurautaa

8.4.

Hki: RauhaRock vol.2 Reilun kaupan tukikeikka, Rauhanasema, Pasila. Soittamassa Armageddon Clock, Drowning Nation, Hero Dishonest, Lo Cast Style, Rytmihäiriö.

9.4.

Hki: Joka kuun toinen lauantai Itä-Helsingin Ruokaa ei aseita -tapahtuma klo 15 Herttoniemessä (Hiihtomäent.n alku, metroas.n edusta). Ruokaa voi tulla laittamaan klo 11 alkaen Oranssille.
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea, rea-lista[at]kaapeli.fi

9.4.

Metsävetoomuksen valtakunnallinen nimienkeruupäivä. Kokoa mukava nimienkeruuporukka omalla paikkakunnallasi ja kerää nimiä! Kaikille tulee antaa mahdollisuus allekirjoittaa vetoomus! Vetoomuksen taustalla ovat Luonto-Liitto, Maan ystävät, Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto, Natur och Miljö ja BirdLife.
Info ja materiaalit: www.metsavetoomus.fi

9.- 10.4.

Hki: Suomen neljäs sosiaalifoorumi kokoontuu ruotsinkielisellä työväenopisto Arbiksella.
www.prodemokratia.net/suomensosiaalifoorumi

10.-16.4.

Global Week of Action -toimintaviikko talousinstituutioiden sanelemaa vapaakauppaa vastaan.
www.april2005.org

11.-20.4.

Bomspotting XL -ydinaseiden vastainen tapahtuma Belgiassa 16.4. kolmessa eri paikassa samanaikaisesti: Kleine Brogelin ydinasetukikohdassa, Naton poliittisessa päämajassa Brysselissä ja Naton sotilaallisessa päämajassa SHAPEssa Monsissa. Aseistakieltäytyjäliitto järjestää Belgiaan bussimatkan aiempien vuosien tapaan.
http://www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/bomspottingxl.html
www.bomspotting.be

12.4.

Hkin Sadiksen rauhanillassa Pienaseet - joukkotuhoaseita kehitysmaissa keskustellaan maailmanlaajuisesta pienaseongelmasta. Mitä Suomi voi tehdä tilanteen parantamiseksi? Ilta alkaa Rauhanaseman pajalla klo 18.
www.sadankomitea.org

15.4.

Tre: Metsäkeikka Telakalla! Lavalla Kauko Röyhkä, Office Building, lauluyhtye Kuokkavieraat ja DJ Doom. Liput 8e, Luonto-Liiton jäsenille 7 e. Tuotot Etelä-Suomen metsien suojelutyöhön. K-18.
Järj. Luonto-Liiton Hämeen piiri, Tampereen Maan ystävät
Info: hanna.savisaari[at]sll.fi, 044 323 2191, juho.kytomaki[at]luontoliitto.fi, 040 841 7501
www.luontoliitto.fi/metsa

21.4.

Hki: Ekofeministisen lukupiiri klo 19 Hymyn kerhohuoneella (Uusi yo-talo) keskustelee Ursula LeGuinin teoksista Buffalo Gals and Other Animal Presences (ruots. Koyot-kvinnan och andra djurväsen) ja The Word for World is Forest" (suom. Maailma, vihreä metsä, ruots. Där världen kallas skog).

26.4.

Hki: Uuden ajan ydinsota - täystuhosta likaiseen pommiin? Seminaari ydinaseriisunnasta klo 17.00 Vanhalla yo-talolla (2. krs).
Järj. Suomen Sadankomitealiitto, Lääkäreiden sosiaalinen vastuu, Rauhanpiippu.

28.4.

Hki: Joka kuun viimeinen torstai Ruokaa ei aseita -tapahtuma klo 15 Hakaniementorilla. Ruokaa voi tulla laittamaan klo 11 alkaen Rauhanasemalle.
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea/, rea-lista[at]kaapeli.fi

29.4.

Tre: Oikeutta Eläimille tukikeikka: Lähempänä loppua, Rakkaus, ... 5 e. Vastavirta-Klubi (Pispalan valtat. 39).
www.oikeuttaelaimille.net
www.vastavirta.net

29.4.->

Tku: Critical Mass -polkupyörämielenosoitus joka kuun viimeisenä perjantaina klo 17. Lähtö Tuomiokirkon portailta.
www.criticalmassturku.cjb.net

30.4.

Hki: EuroMayDay - euroopanlaajuinen toimintapäivä pätkätyöläisten, alipalkattujen ja luukulta toiselle juoksutettavien puolesta, toimeeentulon epävarmuutta vastaan. Kiasma klo 15. Maydayparade & Streetparty, esiintymässä mm. Notkea Rotta & Liekehtivät Torsionit, Sammuneet tähdet, Memmy Posse, Jontti & Shaka.
helsinki.euromayday.org

30.4.-1.5.

Hki: Anarkistinen vappu.
La anarkofeministinen punk- ja hardcorekeikka Anarkistisen Toiminnan tueksi: Khatharina (Tku), Kara Kuniklo (Vsa), Creepy Crawlie (Hki) & Justin Case (Hki), VT-club, klo 19:00.
Su osallistuminen vappumarssille, VR:n makasiinit, klo 10:30
Su Anarkistinen vapputori vappumarssin jälkeen Tokoinrannassa, Hakaniemessä 13-18. Tarjolla ruokaa, esityksiä, soittoa (mm. Hiskias Möttö ja Mojakka sekä Drunken Troopers of Éire) sekä kojuja.
www.anarkismi.net


TOUKOKUU

1.5.

Lahti: Reclaim The Space - aluevaltaus. Kokoontuminen klo 12.30 Kirjaston aukiolla, josta lähdetään vappukulkueen mukana etenemään kohti valtausaluetta. Luvassa bändejä, levynpyöritystä, reilun Kaupan kahvitus & marokkolaisia herkkuja, tanssia, sormivärimaalausta, jonglöörausta ja muuta yhteistä hauskaa!
www.antinolla.org

4.5.

Tre: ke 4.5. kaavailta, ympäristötietokeskus Moreenia klo 17-20. Kaarina Kivimäki: Kaupin alueen suunitelmat; Satu Kiveliö-Lukka: yleiskaavoitus ja osallistuminen; Markus Laine: keskustan liikenneosayleiskaava. Vapaa pääsy, kaffetta. Järjestää Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys.

7.5.

Kansainvälinen hamppumarssi. Marsseja kannabiksen laillistamisen puolesta klo 14:00.
Hki: www.sky.org, kokoontuminen Hesperian puistossa Töölönlahden rannalla.
Tku: www.vihreetpantterit.org, kokoontuminen Puolalanpuistossa, Aurakadun päässä
Tre: kokoontuminen Hämeenpuistossa pääkirjastotalo Metson vieressä.
Jkl: lisätiedot myöhemmin mm. hamppu.netissä
Oulu: ?

7.5.

Tre: la 7.5. kaavoituskierros ajankohtaisiin maankäyttökohteisiin klo 9-15, lähtö Keskustorilta. Etukäteen toimitettavan materiaalin ja kuljetusjärjestelyjen vuoksi pyydämme ilmoittautumaan 22.4. mennessä joko 040-5808 311 tai jlehmus[at]suomi24.fi. Kierros on maksuton, omat eväät ja säänmukainen ulkoiluvarustus.

12.5.

Hki: Hymyn Ekofeministisen lukupiirin kolmas tapaaminen. Tutustutaan siihen menneessä Karen J. Warren kirjaan "Ecofeminist Philosophy" (2000). Paikkana uusi kerhohuone Mannerheimint. 5A 5. krs, klo 19->.

13.-15.5.

Hki: TSI-festarit (DIY-festival) Oranssilla (Hiihtomäent. 1).
www.oranssi.net/tsifestarit

14.5.

Tku: Palava porkkanan järjestämät vegaanisyömingit 11.6. kadunvalloituksen puolesta klo 18.00 Kirjakahvilassa (Vanha Suurtori 3, Brinkkalan talon sisäpiha). Kokkaamiseen voi osallistua klo 15 alkaen. Mainion sapuskan lisäksi tarjoillaan muutaman vuoden kypsynyttä streetparty-liikkuvaa kuvaa sekä keskustelua tuoreemmasta versiosta 05.
palavaporkkana[at]yahoo.se

14.5.

Tku: Maan ystävien Väentapaaminen klo 10-> Manillassa (Itäinen Rantak. 64).

19.5.

Hki: Rauhanaseman avoimien ovien päivät. Klo 10:stä eteenpäin voi tutustua talon toimintaan Pasilassa tai katsoa Arto Halosen "Kuuban valloittajat" -elokuvan.
www.rauhanasema.org

20.5.

Tre: Eläinkokeiden vastainen ilta Bite Back! Esiintymässä Asa, Kemmuru, Lost Cause, Ionics... Klubi, 6e, K18.

20.5.

Hki: PELOTTAAKO? Feministinen kevätrieha kaikille jotka kiertävät kaupungin pimeät paikat ja kaikille jotka haluavat joskus ulos roolistaan. Tule, tehdään pelottelun maantieteen rajat näkyviksi ja astutaan ja tanssitaan niiden yli! Otetaan pimeät ja ”kielletyt” paikat haltuun aseinamme musiikki, tanssi ja kohtaamiset. Meidän ei tarvitse pelätä, meidän ei tarvitse kiertää!
Kulkue lähtee klo 19.00 Kiasmalta kohti Kaisaniemen puistoa. Yön mittaan puistossa luvassa musiikkia, ruokaa, itsepuolustusta, esiintyjiä...

20.5.

Tre: Tila haltuun 2005 -kansalaisjärjestötapahtuma klo 12-> Keskustorilla. Reclaim The Streets -kadunvaltaukseen kokoontuminen Hämeenpuistossa (Rillinki-grillin nurkilla) klo 15.45. Pelimannit: DXXXA, Zara (Hki), 3.14Sami ja Åke Kara.
www.q-olio.net/rts.tampere

21.5.

Tre: Aseistariisuva rauhansauna keskustorilla klo 13-17 symboloi maanläheistä yhteisöllisyyttä vaihtoehtona jatkuvan työnteon ja kuluttamisen kulttuurille.
Rauhansaunajulistus

22.5.

Tku: Hemmon harhailut, kaupunkivaellus lentoasemalta Kaarinan Rauvolanlahdelle. Lähtö bussi 1 päätepysäkin vierestä klo 11.
www.dodo.org

23.-28.5.

Kuopio: Paahtamo Festival - kaupunkiympäristöön sijoittuva taidefestivaali päätösklubeineen ja seminaareineen aiheesta radikaali kulttuurivaikuttaminen.
www.paahtamo.net

24.5.

Hki: Kevään viimeinen Meijän Keittiö: Hengailua ja herkullista, lähes kokonaan luomua kasvisruokaa omakustannehintaan (2 e) klo 18-> Oranssilla (Hiihtäjänt. 1). Kokkaamiseen voi osallistua klo 15->.

25.5.

Hki: Maailmanparannusbileet klo 20-04 "Domma DC":ssä (Leppäsuonk. 9, C-talo). Soittamassa Underwater Sleeping Society, Dive ja dj Olenko. Liput 3e.

25.5.

Hki: Keskustelutilaisuus kello 18 Vanhan tiedekuntasalissa G8-ryhmän merkityksestä globaalin poliittisen agendan muotoilussa. Keskustelijoina paikalla: Jukka Nysten, yksikön päällikkö, kauppapoliittinen osasto, UM; Sami Lahdensuo, ohjelmajohtaja, Helsinki-prosessin sihteeristö; Katarina Sehm-Patomäki, toiminnanjohtaja, Network Institute for Global Democratization.
Järj. Helsingin yliopiston Attac

26.5.

Hki: Ruokaa ei aseita -tapahtuma klo 15 Hakaniementorilla. Ruokaa voi tulla laittamaan klo 11 alkaen Rauhanasemalle.
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea/, rea-lista[at]kaapeli.fi

27.5.->

Tku: Critical Mass -polkupyörämielenosoitus joka kuun viimeisenä perjantaina klo 17. Lähtö Tuomiokirkon portailta.
www.criticalmassturku.cjb.net

28.5.

Hki: Oikeutta Eläimille 10-vuotistapaaminen Pakilan nuoriso talolla.
www.oikeuttaelaimille.net/10

28.-29.5.

Hki: ilmainen, monikulttuurinen Maailma kylässä -festarit Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla tällä kertaa ympäristö teemalla.
www.maailmakylassa.fi

29.5.

Turun Kauppatorilla Mahdollisuuksien tori -monikulttuurisuusfestari klo 11-16, illalla Klubin (Humalistonk. 8) reggae-jatkoilla Gondwana (Chi), Jalopeura, Jim Landon, DJ Dreadlion. Liput 7e.

30.5.-6.6.

Queeruption VIII, radikaali queer-tapaaminen Barcelonassa.
www.queeruption.org/barcelona

31.5.

Hki: Critical Mass -kulkue, fillaroijien kokoontumisajot Aleksis Kiveen -patsaalla Rautatientorilla klo 16.30. Support your local BC!
kulma.net/liikennekampanja
www.stillweridethemovie.com
criticalmassrides.info
www.critical-mass.org

TIISTAISIN

Hki: Meijän Keittiö: Hengailua ja herkullista, lähes kokonaan luomua kasvisruokaa omakustannehintaan (2 e) klo 18-> Oranssilla (Hiihtäjänt. 1). Kokkaamiseen voi osallistua klo 15->.


KESÄKUU

5.6.

Hki: Reclaim The Streets - katubileet vapaan ja monimuotoisen kaupunkikulttuurin puolesta! Kokoontuminen Kiasman nurkilla klo 12.00. konepuolella: Åke Kara, Vishnudata -live, Leo Laker, Miazu & Taika, Proteus & Tim Duster. Toisella puolella: PPP, Bommi & Paarma, Halo, Ässämix, Keke & Aikuinen nainen, Zzompp.

6.6.

sthlm: AFA (Anti-Fascist Action) järjestää mielenosoituksen Ruotsin kansallispäivänä: Nationalismia vastaan, Kansallisvaltio on lakkautettava, Kansainvälisen solidaarisuuden puolesta. Kokoontuminen klo 12 Sergels Torgilla, eli T-Centralenin yhteydessä. Ryhmissä liikkumista, mielellään paikan tuntevien seurassa, suositellaan, varsinkin jos näyttää mielenosoitukseen osallistujalta. Tiedoksi: Natsit kokoontuvat samaan aikaan Vasaparkenissa, pari kilometriä T-Centralenilta luoteeseen.
nationaldagen.antifa.se

10.-12.6.

Maailmanlaajuinen vastarinnan viikonloppu USA:laisen poliittisen vangin Jeff "Free" Luersin puolesta.
www.freefreenow.org

10.-12.6.

Technopolis-tapaaminen jossainpäin Leedsiä (tarkentuu myöhemmin). Aiheina ovat ainakin nanoteknologia, biometriikka, RFID-sirut, kasvojentunnistus, geeni- ja muut teknologianvastaiset kamppailut, kontrollin arkkitehtuuri, vankilateknologiat, valvontakamerakierros, kontorillin psykologiat sekä teknologia, pääoma ja luokka.
www.eco-action.org/technopolis

11.6.

Tku: Reclaim The Streets -kadunvalloitus. Kokoontuminen rautatieaseman puiston tuntumassa klo 12.
www.kulma.net/kadunvalloitus

11.-12.6.

Hki: Töölönlahden veroparatiisin avajaiset. Veroparatiisiin voi tutustua la 11.6. klo 10-16 ja su 12.6. klo 11-16 Töölönlahden etelärannassa.
www.attac.fi/toolonlahti/

15.-22.6.

Leiri avaruuden militarisoimista vastaan 17.-21.6. Pohjois-Norjassa Fauskessa sijaisevan USA:n viestintätukikohta luona. 19.6. väkivallaton kansalaistottelemattomuustapahtuma. Aseistakieltäytyjäliitto järjestää edestakaisen bussikuljetuksen tapahtumaan reittiä Hki-Tku-Tukholma-Fauske. Hinta 90e jäsenet/100e muut, sis. majoituksen ja ruokailut leirillä.
Info ja ilmoitt. www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/fauske.html
www.ofog.org

16.-18.6.

EU:n ja kapitalismin vastaisia mielenosoituksia ja protestileiri EU-puheenjohtajamaa Luxemburgissa.
www.eurotop.tk

21.6.

Hki: Critical mass -mielenosoitus vaatii lisää ja parempia pyöräteitä. Kokoontuminen Hietalahdentorilla klo 16.30. Critical mass on alkujaan pyöräilymielenosoitus, mutta Suomessa siihen ovat liittyneet muutkin saasteettomat liikkujat. Nyt järjestettävä mielenosoitus on vain pyöräilijöille.


HEINÄKUU

kesä->

Luonto-Liiton ja Kansainvälisen Vapaaehtoistyö ry:n leirejä.
www.luontoliitto.fi/leirit
camps.sciint.org

1.7.->

Radikaaliekologinen protestileiri Samaran alueella Venäjällä.
ww.avtonom.org/eng/samara2005
takku.rbgi.net/article.php/20050606103517600

4.7.

Faslanen saarto. Skotlannissa oleva sukellusvenetukikohta suljetaan tilapäisesti protestina G8-maiden 6.-8. päivinä pidettävälle kokoukselle.
www.faslaneg8.com

6.7.

Tku: Järjestöpiknik Kupittaalla. Tapaaminen puistossa Ankkalammen liepeillä klo 18.30. Pelejä, leikkejä..
www.maanystavat.fi

25.6.-14.7.

Hki: Pyörällä minne vain -kampanja kestävän liikenteen ja pyörämatkailun puolesta huipentuu Pyöräretkeen Suomenlahden ympäri.
www.dodo.org/projektit/pyorailykampanja.html

6.7.

Peoples' Global Action -verkoston Euroopan konferenssin julistama globaali toimintapäivä (global day of action) G8-huippukokouksen (pitopaikka: Gleneagles, Perthshire, Skotlanti) avajaispäivänä. PGA kutsuu ihmisiä kohtaamaan toisensa Skotlannissa huippukokouksen häiritsemiseksi ja toimimaan samaan aikaan kylissä ja kaupungeissa maailmanlaajuisesti.
Koordinoitujen aktioiden lisäksi kutsutaan ryhmiä ja liikkeitä joka puolella oppimaan historiastamme ja onnistumisistamme, arvioimaan meidän tämän hetkistä voimaa, väittelemään ja suunnittelemaan, muotoilemaan globaali vastarinta ensi vuonna Euroopassa tapaaville maailman vaikutusvaltaisimpien valtioiden päämiehille.
www.dissent.org.uk
Tulevia aktioita: www.dissent.org.uk/content/section/12/63, mm. PGA:n Kansojen Avoin Golfturnaus.

7.-10.7.

Tampere Pride 2005.
pride2005.treseta.com

15.-18.7.

Kv. eläinoikeustapaaminen Kentissä Englannissa.
www.ar2005.info

15.-18.7.

AKL:n bussikuljetus Helsingistä Ilosaarirockiin Joensuuhun. Hinta edestakaisin 30 € jäsenet, 35 € muut. Kokoontuminen lähtiessä Rauhanasemalle pe klo 9.30 ja paluu varhain ma aamuna.
Info ja ilmoitt. www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/ilosaari.html, 09-140 427.

18.-29.7.

Hki: viides kv. Ruokaa ei aseita -työleiri. Ruoan jaot klo 15 alkaen 21.7. Kontulassa, 22.7. Kannelmäessä, 26.7. Malmilla, 27.7. Herttoniemessä ja 28.7. Hakaniemessä.
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea/, rea-lista[at]kaapeli.fi

22.-24.7.

Hyvinkää: Lasten kesäleiri aktivisti-, wannabeaktivisti-, kasvissyöjä- yms. vanhemmille ja lapsille. Tapahtuma on osallistujille ilmainen, ruoasta omakustannehinta. Myös muut kiinnostuneet kuin vegaanit ja aktivistit ovat ehdottomasti tervetulleita! Ilmoittautuminen ja lisätiedot:
kristo[at]rbgi.net

26.7.-9.8.

Hiroshima 2005 rauhanmarssi Belgian Ypresistä aina Kleine Brogeliin asti.
www.motherearth.org/action/action.php?art=EZgEIN

29.7.

Tku: Critical Mass -polkupyöräkulkue klo 17. Lähtö Tuomiokirkon portailta.
www.criticalmassturku.cjb.net


ELOKUU

1.-14.8.

Ecotopia-leiri Moldovassa.
www.eyfa.org/ecotopia2005.html

6.8.

Hki: ravintola Kaisaniemessä ja ympäröivässä puistossa yhden päivän poliittinen festari, bileet, joihin yhdistyy työpajoja, keskusteluja, leffoja, näyttelyjä, infopöytiä jne.
www.1984.fi

9.8.

Hki: Critical mass -mielenosoitus vaatii mm. lisää ja parempia pyöräteitä. Kokoontuminen Hietalahdentorilla klo 16.30. Critical mass on alkujaan pyöräilymielenosoitus, mutta Suomessa siihen ovat liittyneet muutkin saasteettomat liikkujat. Nyt järjestettävä kulkue on vain pyöräilijöille.

17.-21-8.

Earth First! Summer Gathering 2005 @ Peak District (lähellä Derbya, UK). A gathering to inspire and train all those opposed to the destruction of our planet.
summergathering[at]yahoo.co.uk, 0845 355 0111
www.earthfirstgathering.org.uk

25.8.

Hki: Katutaiteiden yö, klo 22.30 Kiasmalta liikkuva karnevaali: musaa, katutaidetta, tulishow, pelleilyä ja juhlintaa. ...30 päivää linnaa 10 julisteen liimaamisesta. Kotietsintöjä ja putkaöitä tarrojen levittämisestä. Seurantaa, kyttäystä, pahoinpitelyjä. Itä-Berliinissäkään ei ollut graffitia. Hopparien, räpäyttäjien, räkisten, bommarien, tarroittajien, sapluunamaalarien ja julisteiden liisteröijien sekä kansalaisaktivistien ym. katutaidekarnevaali vs. FPS, kytät ja "Stop Töhryille" -- voitto kotiin 2-1!

26.-28.8.

Jkl: Aseistakieltäytyjäliitto-Jyväskylä järjestää Aseistakieltäytyjien kertausharjoitukset. Ohjelmassa mm. antimilitanttia suunnistusta, keskustelua, "aseistakieltäytyjän vala". Maksu n. 10 e/hlö.
exilefruit[at]yahoo.co.uk

27.8.-10.9.

Coulport aseistariisuntaleiri Skotlannissa.
coulport[at]tridentploughares.org

26.8.

Tku: Critical Mass -polkupyöräkulkue klo 17. Lähtö Tuomiokirkon portailta.
www.criticalmassturku.cjb.net

27.8.

Tku: Ruokaa, ei aseita. Ruoanlaitto klo 9 Aurinkotehtaalla (Kirkkot. 6-10). Ruoanjako klo 12 torilla.
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea/

30.8.

Hki: Saasteettomien liikkujien Critical Mass -mielenosoituskulkue saasteettoman liikkumisen puolesta starttaa Aleksis Kiven patsaalta Rautatientorilta n. klo 16.30.
kulma.net/liikennekampanja
Järj. www.maanystavat.fi
www.stillweridethemovie.com
criticalmassrides.info
www.critical-mass.org


SYYSKUU

syys-marraskuu

Jo viidettä vuosikymmentään elävä kutsuntakampanja jatkuu myös syksyllä 2005. Viranomaisten jättämää informaatiovajetta paikataan jakamalla siviilipalveluksesta ja totaalikieltäytymisestä kertovia lentolehtisiä kutsuntapaikkojen edessä. Kampanja järjestetään kaikilla paikkakunnilla, joilta löytyy kiinnostuneita vapaaehtoisia. Puh. 09-140427, sp. akl[at]aseistakieltaytyjaliitto.fi
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi
Helsingin kutsunnat seuraavina päivinä osoitteessa Helsinginkatu 26: ti 18.10.-pe 21.10., ti 1.11.-pe 4.11., ti 15.11.-to 24.11. Kutsuntatilaisuus alkaa klo 8.00 ja lentolehtisten jako n. klo 7.20 2-3 hlön ryhmässä. Ilmoittaudu AKL:oon.
Turun kutsunnat 8.11.-11.11., 14.11., 16.11.-18.11., 21.11.-25.11. ja 28.11.-30.11. Heikkilän kasarmilla (Rykmentint. 15, jako tapahtuu ilmeisesti alueen portilla) alkavat aamuisin klo 9.00 mutta paikalle olisi tultava viimeistään 8.30. Ota yhteyttä, mikäli haluat osallistua: rea_turku[at]yahoo.se.

2.-4.9.

Kivisalo: Kalakukkokurssi ja tutustuminen yhteiskylään. Asujia, tekijöitä ja tukijoita etsitään. 3.9. klo 10 alkaa Kivisalossa kalakukkojen tekokurssi. Paikan päällä voi tutustua tilan maisemiin, resursseihin, suunnitelmiin ja ihmisiin (su). Ilmoittauduthan viimeistään 2.9. kivisalo[at]kivis.fi tai 050-4095779.

7.9.

Hki: Femme Globale -seminaari Finlandia-talon A-salissa klo 14-17. Miten globaali talous vaikuttaa naisten asemaan, elinkeinoihin ja elintasoon? Onko naisilla vaikutusvaltaa globaaliin markkinatalouteen? Englanninkielinen, halukkaille tulkkaus. Ilmoittautumiset Elina Korhoselle: elina.korhonen[at]kotikone.fi

8.9.

Tku: Critical Mass -pyöräkulkueen suunnittelua Aurinkotehtaalla (Kirkkotie 6-10, alapiha). Maan ystävien kokouksen jälkeen klo 18.

9.-11.9.

Hki: Leffamaraton Siperiassa. Ota mukaan ainakin juomaa ja makuualusta tmv. Vapaa pääsy.

10.9.

Helsingin Seudun Seta 15-vuotta! Synttärigaala Makasiineilla.
www.heseta.fi/tapahtuma2.html

10.9.

Hki: Kehitysmaiden velka -tilaisuus yliopiston päärakennuksen (Fabianinkatu 33, vanha puoli) auditoriossa XII kello 10-12. Englanninkielisessä tilaisuudessa puhujina mm. Afrodad-järjestön toiminnanjohtaja Charles Mutasa ja perulainen taloustieteilijä Oscar Ugarteche. Osa End the Charade: Solving the Third World Debt Crisis -seminaaria.

11.9.

Hki: Syyskuun 11. – Neljä valheen vuotta –seminaari klo 15 Bottalla eli Ostrobotnia-talolla (Museok. 10, II krs.) Pääpuhujana Saksan liittotasavallan entinen teknologiaministeri Andreas von Bülow. Lisäksi puhuvat kirjailija Leena Krohn sekä onnettomuustutkija, tekn.tri Heikki Kurttila.
www.11syyskuu.org

13.9.

Tku: Mikä Amnesty? Mitä Amnestyssä tehdään? Ilta uusille Ystävyystalolla (Uudenmaankatu 1, 3. kerros) klo 18.

13.9.

Hki: Helsingin Sadankomitean rauhanillassa keskustellaan suomalaisen asevelvollisuuden ja aseistakieltäytymisen historiasta ja pohditaan tulevaisuutta. Aiheesta alustaa rauhanaktivisti Simo Hellsten. Kello 18 Rauhanaseman Pajalla, Veturitori 3, Pasila. Paina Pajan summeria (päätyovi rautatien puolella) ja kapua portaat alas.

14.9.

Espoo: Mielenosoitus turkismyyntiä vastaan. Vaateliike Halonen avaa uuden myymälän kauppakeskus Selloon, Leppävaaraan. Mielenosoitus performansseineen alkaa klo 17. Lisätietoja:
www.oikeuttaelaimille.net/somisteet/

16.-17.9.

Petroskoi: Carelian Faces Festivaali. Musiikkia, tanssia, capoeiraa, elokuvafestivaali, taidenäyttelyitä, festivaaliklubeja, katutapahtumia, kiertoajeluita sekä erilliset retket Kizhin historialliselle saarelle. Ilmoittautuminen 29.8. mennessä (viisumi jne.) carelian[at]faces.fi tai puh. 041-5494524. Reissun hinta on 180e-220e riippuen lähtöpaikkakunnasta ja -ajasta.
www.faces.fi/carelian/

16.-18.9

Porvoo: Tolkkisissa pidetään Öljy 2005 suurharjoitus. Puhdistusjoukkojen organisointi, varustaminen, käytännön koulutus, rantautuneen öljyn kerääminen ja rannan puhdistaminen sekä vapaaehtoisten öt-joukkojen yhteistoiminta viranomaisten johdon alaisena. Osallistumismaksu 10e/hlö (sis. ruoan).
Järjestävät yhteistyössä militaristit www.mpkry.fi & WWF...

21.9.

Hki: Rauhanpäivän keskustelutilaisuus Kirjasto 10:ssä (Elielinaukio 2 G) klo 18-20. Vapaa pääsy. Järjestää Suomen Rauhanpuolustajat. YK:n uudistamista, demokratiaa ja rauhaa pohtivat mm. Heikki Patomäki ja Markku Kangaspuro.
anu.harju[at]rauhanpuolustajat.fi

22.9.

Maailman autoton päivä
www.carbusters.org
www.worldcarfree.net/wcfd

22.9.

Hki: Kriittinen pyöräretki. Maailman autottomana päivänä pyöräilijät kokoontuvat klo 16.30 Havis Amanda -patsaalle ja kiertelevät noin tunnin ajan keskustan katuja.
jukka.huhta[at]iki.fi, p. 050 309 9166

23.9.

Hki: Oikeutta eläimille 10-vuotisbileet Vanhalla ylioppilastalolla klo 21-02. Lavalla Blaster Master, Voimaryhmä, Hannibal & Soppa & Jodarok. DJ:t Infekto ja Plankton. Liput 5 euroa, K-18.

koko syyskuu

Fucking over vending machines.
It occured to us that people dont seem to mind being f**cked over by corporations, inspired by this situation we've been out 'servicing' Coca-Cola vending machines....
Whats the attraction you might ask? Well they ARE hard to resist, all big and red, hot on the outside but steely cold on the inside, and quiet with that little hummmmm that hints of good vibrations. Of course, they do just stand there and let you do all the work (typical).
Next time you pass one just stop and PULL THAT PLUG out of the wall.
www.mydadsstripclub.com

23.-26.9.

Christianian (dk) vapaakaupungin 34-vuotissyntymäpäivät.
www.christiania.org

29.9.

Hki: Lapset, ympäristö ja terveys -seminaari Säätytalolla. Ilmoittautumiset Efekon sivuilla (kurssit ja ilmoittautuminen).
www.efeko.fi

29.9.

Hki: Ruokaa ei aseita -tapahtuma klo 15 Hakaniementorilla. Ruokaa voi tulla laittamaan klo 11 alkaen Rauhanasemalle.
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea/, rea-lista[at]kaapeli.fi

29.9.

Tku: Tule mukaan Ruokaa ei aseita -toimintaan! Seuraava kokous torstaina klo 18 Aurinkotehtaalla (Kirkkotie 6-10, alapihalla, keittiössä).
rea_turku[at]yahoo.se, www.anarkismi.net/reaturku
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea

29.9. & 7.10.

Turun maailmankauppayhdistyksen infotilaisuudet uusille ja miksei vanhoillekin kauppa- ja kulutuskriittisestä vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille to 29.9. ja 13.10 klo 18 Aamutähdessä (Eerikink. 5). Kaffetta ja pullaa.
p. 02-2502191, tumakaup[at]sci.fi
www.sci.fi/~tumakaup

30.9.-2.10.

Tre: Anarkistinen festivaali Musta Pispala. Luvassa toimintaa, keikkoja, leffoja ja myös keskusteluryhmiä ym. hauskanpitoa.
takku.rbgi.net/mustapispala

30.9.-2.10.

Keuruun ekokylässä järjestetään tuulienergian ja biodieselin itsetuotannon pilottikurssi. Kouluttajina toimivat itseoppinut tuulivoimala-ekspertti Hannu Virtanen, ekokylän energiayrityksen toimitusjohtaja Olavi Nykänen, monitaitoinen laitteiden ja koneiden käsittelijä Matti Junikka, biodieselin tuotantoa aloittava Hannes Tuohiniitty sekä biodieselin tuottaja Seppo Lampinen. Kurssin aikana valmistetaan muutama Savonius-tuulivoimalan prototyyppi, jotka jäävät ekokylän omistukseen, sekä biodieselprosessori ja vesipesusäiliö esittelykäyttöön. Kurssille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä maksimissaan 15 henkeä. Majoitus ja ruoka (5) maksavat 60e/vkl (vähävaraisille 40 e/vkl). Ilmoittautuminen viimeistään 27.9: Joni Töyrylä, 040-5315146, joni.toyryla[at]stonelake.fi . Nettivinkit:
www.svve.fi
www.biodiesel.fi
www.vegoleum.fi

30.9.-1.10.

Tku: Rahtipurjelaiva s/v Estellessä Aurajoen rannalla taideakatemian kohdilla näytetään pe klo 16-21 ja la klo 12-ilta kirjava sarja elokuvatuotoksia, dokumentteja,videotaidetta, installaatioita, animaatioita, kehitysyhteistyötä, zombeja. Laivalla myös kahvio. Vapaaehtoinen pääsymaksu.
044-0990139/Sanna
www.estelle.fi

30.9.-2.10.

Hki: Antikapitalistiset päivät 2005 Uudella ja Vanhalla yo-talolla. Kolme päivää keskustelua sodasta, kapitalismista ja vastarinnasta. Visioita toisenlaisesta maailmasta Helsingin keskustassa.
www.antikapitalisti.net


LOKAKUU

1.10.

Hki: Maailman kasvisruokapäivänä Uudella ylioppilastalolla kasviskekkerit, Mannerheimint. 5A, alk. klo 13. Ilmainen ateria sadalle ensimmäiselle.
Tre: Minustako kasvissyöjä? -luento klo 13-17 Vanhalla Kirjastotalolla (Keskustorin kulmalla, vanhan kirkon ja Tammerkosken välissä), tauolla tarjolla ruokaa.
www.vegaaniliitto.fi/ajankoht.html

4.10.

Hki: Tekijänoikeuslaki-mielenosoitus eduskuntatalon edustalla klo 13.00.
www.masinointi.org

6.10.

Tre: Oikeutta eläimille -tutustumisilta. Ylioppilastalolla (Kauppakatu 10), 2. krs, TAMYn kokoushuone. Esittelytilaisuus klo 18 alkaen. OE Tampereella ja muualla Suomessa.
Tiedote

7.10.

Tku: Reggae-ilta bangladeshilaisen paikallisdemokratiaa ja naisten lukutaitoa edistävän SUS-järjestön tueksi Klubilla (Humalistonk. 8a): Jalopeura, Kaikukasti, DJ:t Dread Lion, Elmo, Magnus 44 ja Jere. Liput 5€ + narikka 1,5€.
Järjestää Turun maailmankauppayhdistys, 02-2502191, tumakaup[at]sci.fi
www.sci.fi/~tumakaup/tukikeikka

7.-9.10.

Orivesi: Päivä ympäristöaktivistina. Oriveden opistolla järjestettävän tapahtuman ympäristötyöpajoissa aiheina mm. energia ja ilmasto, metsien monimuotoisuus, kulutuskysymykset. Myös keskusteluja ja retkiä. Osallistumismaksu 35 euroa (ml. ruokailu, yöpyminen, matkat tilausbusseilla). Ilmoittaudu 16.9. mennessä kotisivuilla tai suoraan projektisihteerille, Maria Kock p.09-61222920 sp. maria.kock[at]naturochmiljo.fi
www.miljoaktion.fi

8.10.

Hki: Eläinoikeusiltapäivä Merikasarmilla (Merikasarmink 3, Katajanokka) klo 15. Syötävää, videoita ym. Tervetuloa tutustumaan, kyselemään ja oppimaan lisää eläinten oikeuksista ja eläinoikeustoiminnasta.
Info, info[at]oikeuttaelaimille.net, 044 545 4796.

8.10.

Hki: Dodon kymmenvuotisjuhlien kunniaksi: Ympäristön särmät - seminaari suomalaisesta ympäristöajattelusta klo 14-17.30 Vanhan Ylioppilastalon Musiikkisalissa.
www.dodo.org

10.10. & 18.10

Hki: Kaupungin suunnittelusta kiinnostuneille pidetään "Miten voin vaikuttaa elinympäristöni suunnitteluun" -kurssi (6h) Nuorten luontotalolla (Pauligin huvila), Mechelinink. 36. Teemoina kaavoitus ja konfliktit. Osallistumismaksu 20e. Ilmoittautuminen 26.9. mennessä ViSiOon. Sähköpostitse: kurssit[at]kaapeli.fi, puhelimitse: 09-6129 120 tai kotisivujen kautta:
www.visili.fi

MAANANTAISIN

Hki: Infoilta metsävetoomuksen nimienkerääjille klo 17 Luonto-Liitossa (Annank. 26A5.krs). Suuri nimienkeruukampanja Etelä-Suomen metsien puolesta on käynnistynyt. Infoilloissa tarjolla kaikkea metsiensuojelusta ja hengennostatusta nimienkeruuseen; koska 2 % on aivan liian vähän.
www.metsavetoomus.fi

17.10.

Yhdeksäs Asunnottomien yö. Tapahtumia ympäri Suomen. Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon - omaan kotiin.
www.asunnottomienyo.fi

17.10.

Hki: Ruokaa ei aseita -tapahtuma klo 15 Hakaniementorilla. Ruokaa voi tulla laittamaan klo 11 alkaen Rauhanasemalle.
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea/, rea-lista[at]kaapeli.fi

17.10. & 19.11.

Turun Ruokaa ei aseita -ryhmän ruoanjaot Kauppatorilla klo 12 ma 17.10. ja la 19.11.
rea_turku[at]yahoo.se, www.anarkismi.net/reaturku
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea, rea-lista[at]kaapeli.fi

14.10.->

Hki: Teatteri Poleemille Marko Pyhtilän käsikirjoittama Brändi-musikaali Oranssilla (Hiihtäjänt. 1) klo 19. 0,7 prosenttia lipputuotoista lahjoitetaan tansanialaiselle Moyo Mojan orpokodille. Esitykset: pe 14.10., su 16.10. (lipputulot NoBorder), ti 18.10. (lipputulot Aseistakieltäytyjäliitto), la 22.10. (lipputulot Rekku Rescue ry), su 23.10., ti 25.10., ke 26.10., pe 28.10. klo 19 sekä su 30.10 huom jo klo 15. Lisätiedot: 050-5670959/Miira, 050-5694671/Kai
www.poleemi.com

21.-24.10.

Bergen: Roolipeli YK:n toiminnasta. Pohjoismaiset YK-liitot järjestävät toisen malli-YK:n Norjassa. Osallistujat neuvottelevat aiheista "Ihmisoikeudet ja terrorismin vastainen sota" ja "Rauhanturvaaminen Afrikassa". Viimeinen hakupäivä on 15.9.
www.ykliitto.fi/malliyk/pohjoismainen.htm

22.-23.10.

Hki: Sotahaukka, Irakin ja Afganistanin sotia kovasti lietsonut, Yhdysvaltain entinen apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitz saapuu Suomeen nykyisessä Maailmanpankin johtajan ominaisuudessaan (sick). Lauantaina Tehdään köyhyydestä historiaa -suurmielenosoitus toisenlaisen maailman puolesta. Kulkue kokoontuu Rautatientorilla klo 14 ja lähtee liikkeelle klo 15. Luvassa musiikkia, puheita sekä järjestötori.
Su seminaari Wolfowitzin ja Maailmanpankin politiikasta, maailman köyhyysongelmasta, kehitysmaiden velkakysymyksestä, sodasta ja uusliberalistisesta talouspolitiikasta klo 13.00 Suomenkielisen työväenopiston juhlasalissa (Helsingink. 26).
Bussikuljetuksista eripuolilta Suomea tulossa infoa lähipäivinä.
www.maailmanpankki.info

24.10.

Hki: YK:n päivänä rauhankulkue ja seminaari Helsingissä. Kulkue kokoontuu Kiasmalla klo 17.00 ja lähtee kohti Vanhaa ylioppilastaloa 17.30. Rauhallisessa kulkueessa muistutetaan YK:n roolista globaalina toimijana ja mm. vaaditaan asemäärärahoja jäihin ja globaalia asevarustelua laskuun. Matka päättyy Vanhalle, jossa kuullaan PANDin, Rauhanpuolustajien ja Sadankomitean puheenvuorot.

27.-29.10.

Hki: Cinemaissí: Latinalaisamerikkalaisen ja karibialaisen elokuvan festivaali elokuvateatteri Andorrassa. Vuoden teemana: uusliberalismin kriisi ja vastarinta Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla.
www.helsinki.fi/hum/ibero/cinemaissi

28.-30.10.

Hki: Nonstop-leffafestarit Sosiaalikeskus Siperiassa pe klo 18.00 - su klo 22. Ilmoittaudu etukäteen lähettämällä nimesi osoitteeseen kassu[at]q-olio.net; kaksi avecia pääsee mukaan. Sisäänpääsymaksu on vapaaehtoinen.
Järjestämässä Open Minds, Open Borders.

28.-30.10.

Sipoo: Itämeri-viikonloppu Helsyn torpalla. Asiantuntijoiden luentoja, työpajoja, saunomista ja luonnonmukaista hauskanpitoa. Lähtö 28.10. klo 18 Helsingin Rautatientorilta (Mikonkatu). Paluu 30.10. klo 18 mennessä. Osallistumismaksu 10 euroa sisältää matkat ja ylläpidon. Ilmoittautuminen: lup[at]luontoliitto.fi tai (09) 446 313. Lisätiedot: ilona.oranen[at]luukku.com
www.luontoliitto.fi

31.10.

Hki: 10 vuotta eläinoikeustoimintaa Suomessa. FT, ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka: "Rakas eläin - eläinten oikeuksien emotionaaliset ja esteettiset perusteet". Maa- ja metsätaloustieteen yo Eveliina Lundqvist: "Kasvissyönti ja eläinten oikeudet". Kello 18-20, Uusi ylioppilastalo, Mannerheimint. 5 A.


MARRASKUU

3.11.

Hki: Nuorten luontodraamaryhmä kokoontuu klo 17.00 Nuorten luontotalolla (Mechelinink. 36). Tervetuloa kaikki luontodraamasta kiinnostuneet!
www.luontoliitto.fi/luppi

3.11.

Hki: Helsingin yliopiston Amnesty-ryhmä esittää: Acehin rauhanprosessi ja ihmisoikeudet. Puhujana Meeri-Maria Jaarva (Crisis Management Initiative). Uuden yo-talon Mannerheim-salissa viidennessä kerroksessa klo 18 (Mannerheimint. 5A). Saatavana indonesialaista ruokaa muutamalla eurolla.
Ilmoittautuminen toivottavaa: liisa.larja[at]helsinki.fi

3.11.

Tku: Monikulttuurisen EtnoMoi-lehden tukikeikka Klubilla (Humalistonk. 8). Two-Eyed Cyclopes (live), Sarpakangas (live), QRQ (live), DJ Ruggiero. Liput 3/5 euroa.

6.11.

Hki: Oranssilla Amnesty Internationalin paikallisryhmä 6:n järjestämä koko perheen tapahtuma Kuolleiden ihmisoikeuksien puolustajien muistoksi. Meksikolainen keittiö, musiikkia, lapsille piñata, Amnesty-tuotteiden myyntiä ja syksyistä tunnelmaa! klo 14-20, sisäänpääsy 1e.
www.oranssi.net/uutiset.phtml?message=137

8.11.

Hki: Nuorten luontodraamaryhmä kokoontuu klo 18-21 Nuorten luontotalolla (Mechelinink. 36). Tervetuloa kaikki luontodraamasta kiinnostuneet!
www.luontoliitto.fi/luppi

9.11.

Hki: Rasismin ja syrjinnän vastainen kulkue Kristalliyön muistopäivänä. Rumpujen säestämä kynttiläkulkue lähtee Senaatintorilta klo 18 kohti Kiasmaa. Kiasman edustalla kansalaisjärjestöjen edustajat haastavat poliitikkojen suvaitsevaisuusjargonin. BONUS: Runoilta Café Caisassa (Mikonk. 17 C) klo 19.30 alkaen. Runoja paremmasta maailmasta - lausumassa Claes Andersson ja Otto Grundström.

15.11.

Hki: Nuorten luontodraamaryhmä kokoontuu klo 18.00-21.00 Nuorten luontotalolla (Mechelinink. 36). Tervetuloa kaikki osallistumisesta ja ohjaamisesta kiinnostuneet!
www.luontoliitto.fi/luppi

11.11.

Hki: AKL:n ja AMR:n tukikeikalla Gloriassa: Iso H, Asa, Kaucas, Timo Pieni Huijaus, ym. Liput: 6 e + narikka 1,5 e. Ennakkoon Tiketistä. -S-/anniskelualue K-18. klo 20-03.
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi
www.anarkismi.net/amr
mainos

12.-13.11.

Pietarissa toinen vuosittainen "Musta Pietari" -festivaali, teemana vastarinta Pietarissa 2006 järjestettävää G8-huippukokousta vastaan. Keskustelutilaisuuksia, työryhmiä, ekskursioita ja elokuvanäytöksiä teemanaan "pääoman globalisaatio ja protestit sitä vastaan".
+79213819425 (mieluiten tekstiviesti)
Epicenter-infoshop[at]nm.ru, MpakoMan[at]inbox.ru

12.11.

Tku: Amnesty Roadshow kansainvälisessä kohtauspaikassa, Vanha suurtori 3. Kello 10-15 vastauksia mm. kysymyksiin "Mikä Amnesty on?" ja "Kuinka Amnestyn toimintaan voi osallistua?". Ilmoittautumiset 4.11. mennessä Laura Rantaselle, laura.rantanen[at]kolumbus.fi . Tarjolla aamukahvia reilun kaupan puolesta sekä lounasta.

15.11.

Hki: Nuorten luontodraamaryhmä kokoontuu klo 18.00-21.00 Nuorten luontotalolla (Mechelinink. 36). Tervetuloa kaikki luontodraamasta kiinnostuneet!
www.luontoliitto.fi/luppi

15.11.

Tku: Haluatko mukaan eläinoikeustoimintaan? Turun Oikeutta eläimille -ryhmä järjestää uusien jäsenten illan Kirjakahvilassa, Vanha suurtori 3, klo 19 alkaen. Tervetuloa!
oe_turku[at]yahoo.se

15.11.

Hki: mielenosoitus Venäjän suomensukuisten kansojen puolesta klo 17.00 Venäjän lähetystön edustalla (Tehtaankatu).

16.11.

Hki: Pilattu vai paranneltu - miksi eläimiä jalostetaan? Paneelikeskustelu tuotanto- ja lemmikkieläinten jalostuksen hyödyistä, haitoista ja oikeutuksesta klo 18 Uuden Ylioppilastalon Mannerheim-salissa (Mannerheimintie 5 a, 5. kerros). Keskustelijoina professori Outi Vainio (eläinlääketieteen tohtori, Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja), professori Asko Mäki-Tanila (MTT:n eläinjalostuksen asiantuntija), Marja Talvitie (koirien ulkomuototuomari, koirakasvattaja) ja puheenjohtajana Kati Pulli (eläinlääketieteen opiskelija).
Järj. Animalian opiskelijaryhmä ja Helsingin Yliopiston vegaanit.

18.-20.11.

Lahti: Maan ystävien Väentapaaminen. Hinta 0e, osa matkakuluista korvataan.
Ilmoittaudu: tiina.ahokas@maanystavat.fi, 040 826 8421
www.maanystavat.fi

19.11.

Turun Ruokaa ei aseita -ryhmän ruoanjako Kauppatorilla klo 12 la 19.11.
rea_turku[at]yahoo.se, www.anarkismi.net/reaturku
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea, rea-lista[at]kaapeli.fi

23.11.

Hki: Ilmastostragia on katastrofi - tule protestoimaan! Ilmastonmuutoksen torjumisen ja uusiutuvien energialähteiden edistämisen sijaan Suomen hallitus jakaa satoja miljoonia euroja teollisuudelle ja energiayhtiöille jotta ne eivät vain vähentäisi päästöjään. Mielenosoitus alkaa klo 8.30 Kiasman edessä. Jos mahdollista, ilmoita tulostasi osoitteeseen ilmasto[ät]maanystavat.fi . Älä kuitenkaan missään tapauksessa jätä tulematta siksi että et ole ilmoittanut tulostasi.
Mielenosoitus 23.11. (Maan ystävät)
www.greenpeace.fi

24.11.

Hki: Ruokaa ei aseita -tapahtuma klo 15 Hakaniementorilla. Ruokaa voi tulla laittamaan klo 11 alkaen Rauhanasemalle.
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea/, rea-lista[at]kaapeli.fi

25.11.

Älä osta mitään -päivää vietetään ympäri maata ainakin 16 paikkakunnalla. Monissa kaupungeissa järjestetään kulutusta ja kulttuuria käsitteleviä tilaisuuksia, joihin on vapaa pääsy.
www.luontoliitto.fi/bnd

25.11.

Varasta jotain -teemapäivä. Sisältörikkaampi vastine ostamattomuuuspäivälle.

25.11.

Hki: Kanada teurastaa joka vuosi satoja tuhansia grönlanninhylkeen poikasia. Osa hylkeistä nyljetään niiden yhä eläessä. Tule kertomaan, ettet hyväksy eläinrääkkäystä. Mielenosoitus Kanadan suurlähetystöllä (Pohjoisesplanadi 25 B) kansainvälisenä Turkittomana perjantaina 25.11. Kokoontuminen klo 15 Kolmen sepän patsaalla. Lisätiedot:
helsinki[at]oikeuttaelaimille.net

25.11.

Tku: Tytöt tummissa TVO:lla, Rehtorinpellonk. 4-6. Ivory Graves, Dead Girl, Euforia, dj Tristessa. Liput 4e, tuotto naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen kamppailuun.
www.ellaella.org
F-piste

27.11.

Hki: Kiinnostaako ympäristövaikuttaminen ja eläinten oikeudet? Haluaisitko kertoa niistä muillekin? Animalia ja Luonto-Liitto järjestävät nuortenryhmien ohjaajakoulutuksen, jossa saa valmiudet sekä ohjata että opettaa nuoria ja lisäksi saat itsekin ajankohtaista tietoa eläinoikeus- ja ympäristönsuojeluasioista. Animalian toimistolla (Porvoonk. 53). Lounastarjoilu, matkakulut korvataan kauempaa tuleville.
Ilmoitt. ja info: nuoriso@animalia.fi, 0414493727/Malva Green ja nuoriso@luontoliitto.fi, 0445454254/Riitta Ovaska.

28.11.-3.12.

Hki: LENS POLITICA - Poliittisen elokuvan festivaali Kuvataideakatemian auditoriossa, Kaikukatu 4, alkaen klo 15. Päätöselokuvat elokuvateatteri Andorrassa 3.12. Kuvataideakatemia ja akatemian opiskelijat toivottavat Teidät tervetulleeksi LENS POLITICA -elokuvafestivaaliin. Viikon aikana nähdään mm. Wagner Moralesin, Helen Doylen, William Karelin, Dario Azzelinin, Michal Lesczylowskin ja Erik Gandinin teoksia. Joka päivä klo 18-19.30 on ammattilaisten johtamia keskustelutilaisuuksia.
www.kuva.fi/lenspolitica/

29.11.

Tku: Eetos-ilta kello 18.30 Panimoravintola Koulun historialuokassa. Alustuksia ja keskustelua kulutuksesta. Ohjelmassa tutkija, filosofian opettaja Olli-Jukka Jokisaari: "Kuluttaminen oppina olevasta", sekä tutkijatohtori Jani Erola: "Epäeettinen kuluttaja".
org.utu.fi/yhd/eetos/


JOULUKUU

2.12.

Teatteri Poleemi (Helsingin ryhmä) esittää: Vallulle morsian. Oranssi ry:n teatteritilassa (Hiihtäjänt. 1). Ensi-ilta pe 2.12. klo 19, muut esitykset su 4., ke 7., pe 9., su 11., ti 13., ke 14. ja su 18. joulukuuta klo 19. Liput 6/4e.
www.poleemi.com

2.12.

Hki: AKL-tukikeikka Factoryssa: Neuroottiset pelimannit, Spoiled Betty, Blossom Hill, Brigade.
www.aseistakieltaytyjaliitto.fi

3.12.

Ilmastomarssi. Kansainvälistä toimintaa ilmastonmuutosta vastaan. Mielenosoituskulkueita eri puolilla Suomea, järjestää Maan ystävät. Ennakkotietoja:
heikki.korpela[at]maanystavat.fi

3.12.

Hki: I.W.W. 100 vuotta -juhlailta. Radikaalin pohjois-amerikkalaisen ammattiliiton, Industrial Workers of the Worldin, 100-vuotisjuhlaa vietetään Herttoniemenrannan asukastalo Ankkurissa (Paasivaarank. 6) klo 15-20. Luvassa IWW:n ja syndikalismin historiaa ja nykypäivää käsitteleviä esitelmiä ja videoita sekä elävää musiikkia, josta vastaa mm. Hiskias Möttö & Mojakka. Tarjolla myös ruokaa. Vapaa pääsy.
www.anarkismi.net/at

6.12.

Itsenäisyyspäivä. Ylioppilasmarssi, Sotilasparaati ja Linnan juhlat. Valtakunnassa kaikki hyvin.
Kansan Kuokkavierasjuhlat 2005 - Perkeleen hyvät mellakat oli Linnalla. Taas kivet lentelivät takavuosien malliin. Polttopullot loivat jälleen kaunista valoaan paiskauduttuaan kyttien mellakkakilpiin. Järjestäjät odottivat paikalle paljon runsaslukuisemmin väkeä perustuen laajaan ennakkomainontaan pääuutislähetyksissä ja valtamedioissa. Nyt kytillä taisi olla ylivoima ylitöissään, mutta ne saivat silti ansionsa mukaan omaa lääkettään. Edes ammattitoimittajia ei ollut paikalla, kun ne olivat hyväuskoisina harhautettuja toljottamaan vain Linnan sisäpuolisia juhlia. "Ensi vuonna kun marraskuun lopulla taas kuulette valtamedioissa odotettavissa olevista Kansan Kuokkavierasjuhlista, tiedätte mitä tehdä", kehotti Baavo Pommi mellakka-aidan takaa.

6.12.

Hki: Kukaan ei ole kuokkavieras -bileet Skattalla vallatulla merikadettikoululla (Linnankuja 3). Telttasauna ja kahvila klo 16, musaa klo 18: DJ 20, Pyhimys, Kolmiodraama sekä yllätysesiintyjiä.

6.12.

Hki: Rauhanpiipun itsarifestarit Domma DC:ssä (Leppäsuonkatu 9 C) klo 20. Elävää musiikkia: Panda el Mundo, Rankkuri, Pretty Bombs. Levyjä pyörittää DJ Petshkin. Liput 2e, tuotto Unicefin Lahjoita lukutaito -kampanjalle.
www.helsinki.fi/jarj/rapi/itsari.html
www.unicef.fi/lahjoitalukutaito

6.12.

Tre: Vuoden viimeinen KinoSquat Vastavirtaklubilla (Pispalan valtat. 39) klo 16. Elokuva kertoo Ruotsissa asuvasta maahanmuuttajasta. Tekstit suomeksi.
takku.rbgi.net/kinosquat

7.12.

Hki: Keskustelutilaisuus "Mikä geenimuuntelussa mättää" Elävä Maa ry:n luomuklubilla Näkinkuja 6 A 23:ssa klo 17. Alustajana toimii Hannes Tuohiniitty Kansalaisten bioturvayhdistyksestä. Tarjolla on luomuruokaa. Lisätietoja: Hanna Tuomisto, Elävä Maa ry:n pj, 0407762947
www.helsinki.fi/jarj/elava-maa/

10.12.

Hki: Anarkistinen joulutempaus. Anarkistinen Toiminta osallistuu joulunviettoon.
www.anarkismi.net/at

10.12.

Tku: Kynttiläkulkue ihmisoikeuksien päivänä klo 18, Tuomiokirkolta Kauppatorille. Erikoisvieraana Natalia Hodyreva Pietarin kriisikeskuksesta. Järjestää Amnesty Internationalin Turun ryhmä, joka myös tuo kynttilöitä.
www.amnesty.fi/turku/

10.12.

Hki: Luonto-Liiton Itämeri-ryhmä tonttuilee Suomenlinnassa klo 11-16. Itämeriaiheista ohjelmaa, nyyttikestit, retkeilyä sekä rentoa tonttumeininkiä! Ilmoittaudu: ilona.oranen[at]luukku.com tai 0405596579. Tule vaikket ilmoittautuisikaan.

11.12.

Espoo: Luonto-Liiton Itämeri-ryhmän jouluinen päivä Villa Elfvikissä Laajalahdessa. Kuuntele meren talvista kuiskausta. Opas kertoo paikallisesta luonnosta ja merenlahden historiasta. Paikalla myös joulumyyjäiset ja luomusuoramyyntiä. Kysy lisää/ilmoittaudu 0505334660 tai mayfly_s[at]hotmail.com.

12.12.

Hki: Amnestyn pakolaisryhmä järjestää avoimen keskustelutilaisuuden "Turvaan Suomeen?". Helsingin yliopiston päärakennuksen sali 10:ssä (Fabianink. 33) keskustelevat mm. Elina Castrén, Majid Hakki, Kirsi Hytinantti, Mikko Puumalainen ja Jaana Vuorio klo 17.30-19.30.
markus.himanen[at]helsinki.fi

13.12.

Tku: Eetos-ilta kello 18.30 Panimoravintola Koulun historialuokassa. Digital Culture -suomennoksen julkaisutilaisuus. Kirjan pohjalta alustamassa professori Raine Koskimaa ja tutkija Jussi Parikka.
org.utu.fi/yhd/eetos/

13.12.

Hki: Jouluruokapajassa opit tekemään mahtavat kasvissyöjän jouluherkut. Klo 17, Merikasarminkatu 3, Katajanokka. Ilmoittautuminen ma 12.12. mennessä soile.koskinen[at]helsinki.fi tai 041-5059966. Tarvikemaksu 5 e.
www.oikeuttaelaimille.net

17.12.

Hki: Anarkistinen Toiminta -tukikeikka. Varainkeruuta seuraavan vuoden metkuille. Esiintymässä Gredt, Kasapanos... VT-club, Käpylä.
www.anarkismi.net/at

17.12.

Tre: Maan ystävien pikkuvaihtoehto. Kivoja ihmisiä, akustista musiikkia l. Säde & Käinen, mahdollisuus saunoa ja pientä pureksittavaa. Vanhan Domuksen kerhohuone, Väinämöisenk. 11 C. Alkaen klo 18.

19.12.

Hki: Vegaaniliitto järjestää kaikkien kasvissyöjien yhteiset (pikku)joulujuhlat Pasilan Rauhanasemalla 18-24. Ohjelmassa ainakin ruoka- ja juomamyyntiä, arpajaiset, DJ Seitan ja teatteriesitys.
jukka[at]vegaaniliitto.fi

21.12.

Tre: Jouluisen kasvisruoan tekoa joukolla osoitteessa Satakunnankatu 32 B 26 (sisäpihalta sisälle) klo 18. Tarkoituksena tehdä iso määrä ruokaa, syödä sitä, sekä viedä kotiin. Käydään myös läpi kaupoista saatavia ruokia. Osallistujien tulisi ottaa mukaan rahaa ruoka-ainekuluihin ja uunivuokia. Ruoka-aineostosten takia pakollinen ilmoittautuminen seppo[at]rbgi.net tai tekstiviestillä numeroon 0440934546.

27.-30.12.

Juva: Luonto-Liiton Talvipäivät. Ohjelmassa ympäristöasiaa, musisointia ja kädentaitoja, toimintavinkkejä kerhon- ja leirinohjaajille, kriisiterapiaa aktivisteille sekä perinteiset Talvipäivä-kilpailut. Osallistumismaksu 55 euroa, luontoliittolaisille 40. Kuljetukset Helsingistä Rautatientorilta 27.12. klo 9. Edestakaisen matkan hinta on 15 euroa. Lisätiedot, ilmoittautumiset:
ilona.aho[at]luontoliitto.fi
minttu[at]luontoliitto.fi



toimintakalenteri[at]kulma.net

08012006